Tämä artikkeli on julkaistu alunperin LinkedInissä 25.6.2024.

Lähes kaikki ikäiseni ja hieman nuoremmatkin ihmiset tunnistavat tämän kirjan nimen. Sitä on myyty maailmanlaajuisesti kymmeniä miljoonia kappaleita julkaisuvuodestaan 1937 eteenpäin. Alkuperäisen julkaisun ja sen uusintapainosten jälkeen kirja teki toisen tulemisen 1980-luvulla, kun Dale Carnegien leski Dorothy ja tytär Donna uudistivat hieman sisältöä ensin vuonna 1964 ja sen jälkeen laajemmin vuonna 1981 lisäten siihen muutamia ajanmukaisempia esimerkkejä ja poistaen ajan hampaan liiaksi raatelemia tarinoita. Paria vuotta tämän jälkeen ilmestyi Risto Mäenpään suomennos, josta on otettu lukuisia painoksia. Oma kappaleeni kirjasta on vuodelta 1994 ja viimeisin on luullakseni vuodelta 2018. Kirjaa siis myydään edelleen.

Mikä tekee Carnegien teoksesta niin ainutlaatuisen omassa genressään? Vastaus löytyy neljästä suunnasta: (1) kirjan nimi on ainutlaatuisen iskevä ja potentiaalisen lukijan pohjimmaisiin haluihin pureutuva; kukapa ei noita asioita – ystäviä, menestystä, vaikutusvaltaa – haluaisi, (2) teoksessa on oikeastaan kolme kirjaa samoissa kansissa: (i) myyjän tai neuvottelijan opas, (ii) ihmisjohtamisen perusoppimäärä ja (iii) loistavista esimerkeistä koostuva johdatus retoriikkaan eli puhetaitoon (3) kirjassa on runsaudessaan ylitsepursuava määrä anekdootteja, joita kaikkia ei pysty muistamaan monellakaan lukemisella, mikä tekee varmasti sen toistuvasta selailusta palkitsevaa, minkä lisäksi (4) teos edustaa amerikkalaista self-development -kirjallisuutta sen kantamuodossaan, ja kaikkia sen sen jälkeen julkaistuja vastaavia kirjoja on väistämättä rinnastettu tai vertailtu siihen tavalla tai toisella.

Mutta miksi kirja on niin monitahoinen? Teoksen juuret ovat puhetaidon kursseissa, joita Dale Carnegie alkoi pitää vuodesta 1912 alkaen. Pian hän huomasi, että kuulijat kaipaavat apua ja opastusta noissa muissakin asioissa. Kursseillaan hän tapasi paljon eri taustoista tulevia ihmisiä, joiden avulla hänelle alkoi kertyä laaja aineisto kertomuksia, joissa tietty kurssilla tai luennolla omaksuttu käyttäytymisen muutos alkoi saada aikaan positiivisia vaikutuksia heidän elämässään. Huomattuaan oman vaikutuksensa Carnegie alkoi koostaa näistä kirjoituksia ja tiivistää omia oppejaan yleispäteviksi periaatteiksi.

Kirja on jaettu neljään osaan, joiden alle on listattu perusperiaatteet eli Carnegien ns. teesit:

Osa 1: Ihmisten käsittelyn perusmenetelmät

• Periaate 1: Älä arvostele, tuomitse tai valita
• Periaate 2: Anna rehellistä ja vilpitöntä kannustusta
• Periaate 3: Herätä toisessa innokas halu

Osa 2: Kuusi tapaa, joilla saat ihmiset pitämään itsestäsi

• Periaate 1: Ole aidosti kiinnostunut muista
• Periaate 2: Hymyile
• Periaate 3: Muista, että nimi on ihmiselle tärkein kaikilla kielillä
• Periaate 4: Ole hyvä kuuntelija. Rohkaise muita puhumaan itsestään
• Periaate 5: Puhu siitä mitä kiinnostaa toista
• Periaate 6: Saa toinen tuntemaan itsensä tärkeäksi – ja tee se vilpittömästi

Osa 3: Kuinka saat toiset omalle kannallesi

• Periaate 1: Ainoa keino väittelyn voittamiseksi on välttää sitä
• Periaate 2: Kunnioita toisen mielipidettä. Älä koskaan sano: ”Olet väärässä”
• Periaate 3: Jos olet väärässä, myönnä se heti ja painokkaasti
• Periaate 4: Aloita ystävällisesti
• Periaate 5: Saa toinen sanomaan ”kyllä, kyllä” heti alkuun
• Periaate 6: Anna toisen pitää huoli puhumisesta
• Periaate 7: Anna toisen tuntea, että idea on hänen
• Periaate 8: Yritä vilpittömästi katsella asioita toisen kannalta

Osa 4: Ole johtaja: kuinka muuttaa ihmisiä loukkaamatta tai herättämättä kaunaa

• Periaate 1: Aloita kiitoksella ja vilpittömällä arvonannolla
• Periaate 2: Kiinnitä huomio toisen virheisiin epäsuorasti
• Periaate 3: Puhu omista virheistäsi ennen kuin arvostelet toista
• Periaate 4: Esitä kysymyksiä suorien käskyjen sijasta
• Periaate 5: Anna toisen säilyttää kasvonsa
• Periaate 6: Kiitä vähäisintäkin edistystä ja esitä kiitoksen sanoja aina kun edistymistä tapahtuu. ”Esitä hyväksymisesi lämpimästi ja jaa kiitosta runsain käsin.”
• Periaate 7: Anna toiselle hyvä maine ylläpidettäväksi
• Periaate 8: Käytä kannustusta. Saa virheen korjaaminen näyttämään helpolta

Jos olet lukenut edellä mainitut periaatteet, olet varmasti huomannut, että valtaosa niistä – ellei peräti kaikki – esiintyy jonkinlaisessa muodossa nykyisissäkin kirjoituksissa. Siinä onkin yksi selitys tämän kirjan menestystarinan takana. Periaatteet ovat vakaalla pohjalla ja niitä on hankala haastaa.

Nykysilmin katsottuna kaksi tärkeää asiaa loistaa silti rivien välistä: (1) sadan vuoden takaisen maailman sosiaalinen hierarkia oli paljon jäykempi kuin nykyinen. Hierarkian ylätasoilla olevilla henkilöillä – kuten kuninkaalliset, teollisuusmogulit, kenraalit ja poliitikot, joiden menestys oli perustunut ”perittyyn statukseen”  – oli tarve oppia ja ymmärtää miten ihmisiin vaikutetaan nopeasti muuttuvassa yhteiskunnassa, jossa aiemmat luokkarajat alkoivat murtua ja eri taustoista tulevat ihmiset alkovat olla entistä enemmän suorassa ”ihminen ihmiselle” -kontaktissa aiemman määrämuotoisemman käyttäytymisen sijasta.

Toisaalta (2) menneen maailman havina on lähes käsin kosketeltava. Kun periaatteita pohtii kokonaisuutena, niiden taustaoletuksena on tämän hetken ”me vastaan muut”-debattiin perustuvasta maailmasta lähes unohtunut arvo: tahdikkuus. Tahdikkuus – ilman että sitä välttämättä sillä nimellä mainitaan – leimaakin kirjaa kannesta kanteen. Tämä oli minulle tärkeä havainto ja niin kovin toivoisin, että voisimme ottaa pienen askelen kaikista asioista mielensä pahoittavasta primitiivireaktiomaailmasta kohti tahdikkaampaa maailmaa, jossa yksi osa meistä miettisi ennen kun tekee tai sanoo jotakin typerää ja toinen osa meistä miettisi, kuinka kovasti mieltään kannattaa pahoittaa tekipä tai sanoipa joku toinen mitä tahansa.

Edellisen sanottuani on pakko sanoa, että olen pitkään vierastanut tätä kirjaa sen välineelliseltä vaikuttavan luonteen vuoksi: jos haluat jotakin ja toinen ihminen on siinä edessäsi, tee näin niin saat mitä haluat toiselta. Carnegie toden totta myy periaatteitansa tavoitehakuisuudella kirjan otsakkeen ja loputtoman esimerkkikimaran kautta. Tästä ennakkokäsityksestäni huolimatta on myönnettävä, että kun nyt luin kirjan ajatuksella ja pitemmällä elämänkokemuksella, minun on tarkennettava omaa ajatteluani. Johtopäätökseni on, että Carnegien pääpointti on, että vaikkei oma käyttäytymisesi aina johtaisikaan haluamaasi lopputulokseen, olet joka tapauksessa tyytyväisempi itseesi – ja samalla tulet lisänneeksi oman menestymisesi todennäköisyyttä.

Entäpä jo moneen kertaan mainitsemani esimerkit? Carnegie marssittaa lukijan eteen pitkän listan oman aikansa ja omaa aikaansa edeltäneen vuosisadan merkkihenkilöitä. Vai mitäpä sanotte esim. seuraavasta listasta: Abraham Lincoln, Theodore Roosevelt, Andrew Carnegie, Charles Schwab, Robert E. Lee, John D. Rockefeller, Jefferson Davis, Vilhelm II, Benjamin Franklin, George Washington, Enrico Caruso, Charles Dickens, HD Wells, Napoleon III, Franklin D. Roosevelt, P.T. Barnum, Lloyd George, Ralph Waldo Emerson, Yrjö V ja Benjamin Disraeli? Mahdollisia nuorempia lukijoita kannustan googlaamaan kaikki tuntemattomat nimet. Kirja toimiikin siten myös hyvänä johdatuksena ja tarttumapintana maailmaan noin 150 vuoden ajalta 1700-luvun loppupuolelta 1900-luvun alkupuolelle. Henkilöiden lisäksi myös elinolosuhteiden muutos tulee hienosti esiin – tarinoissa puhutaan köyhyydestä, viitataan lapsityövoimaan, puhutaan hevosella liikkumisesta, kirjeiden ja sähkeiden lähettämisestä ja niin edelleen. 80-luvun uudistettuun painokseen on tuotu mukaan – tosin hieman päälle liimatun oloisesti esim. Stevie Wonder.

Yhteenveto:

Kirjan “testimonial”-tyyppinen “ja minä kerron teille, että”-tyylinen kerronta on nykylukijan silmin auttamatta vanhentunut tapa kirjoittaa tällainen kirja. Olen varma, että teksti toimisi alkuperäisenä puhuttuna luentoversiona ja vapaasti kerrottuina tarinoina paljon vakuuttavammin.

Kiinnitin erityistä huomiota omiin silmiini todella vanhentuneilta vaikuttaneisiin anekdootteihin, jotka liittyivät USA:n sisällissotaan (mm. Abraham Lincoln, Robert E. Lee, Jefferson Davis). Sitten hoksasin, että kyllähän me Suomessakin nostamme esiin oman sisällissotamme ja sitä seuranneiden tapahtumien johtajien – erityisesti sovinnollisten sellaisten – toimintaa. Carnegien kirjoittaessa tämän kirjan USA:n sisällissodasta oli tosiasiassa kulunut vähemmän aikaa kuin mitä nyt on kulunut omastamme. Lisäksi viime sodistamme on nyt suunnilleen saman verran aikaa kuin USA:n sisällissodasta oli kulunut, kun Carnegie kirjoitti kirjaansa – ja sotien aikaiset johtajamme ovat edelleen aika-ajoin esillä.

Tästä kritiikistä huolimatta olen varsin vaikuttunut siitä, kuinka toimivilta Carnegien periaatteet vielä tänäkin päivänä tuntuvat.

Maailma muuttuu, mutta me ihmiset emme niinkään. Meidän käyttäytymisemme on isossa kuvassa varsin samanlaista, vaikkakin nykyinen nopeatempoinen ja välillä jopa reaaliaikainen todellisuutemme haastaa meitä menneitä aikoja paljon kovemmin johtamaan omaa käyttäytymistämme. Juuri tästä näkökulmasta Carnegien ajattomat periaatteet ovat niin kovin tärkeitä ja edelleen ajankohtaisia.

Kannattiko lukea (ensimmäistä kertaa sitten 1990-luvun): Kyllä vaan. Välillä on hyvä pysähtyä miettimään, miten aika tekee tehtävänsä – vai tekeekö.

Kenelle suosittelen: Niille, jotka tietävät vain tämän kirjan meemimäisen nimen, mutta eivät tiedä, mitä Carnegien ohjepatteri pitää sisällään ja miten hän sitä perustelee.

Kenelle en suosittele:  Vain nykyhetken julkkisten ja merkkihenkilöiden anekdootteja arvostaville.

– – – – – – – – –

Heinäkuun pidän vapaata blogisarjastani. Palaan asiaan elokuussa. Silloin sukelletaan naisnäkökulmaan ja perehdytään Kirsi Pihan kirjaan “Äitijohtaja”. Hyvää kesää!

– – – – – – – – –

Tekstiä editoitu 26.6.2024 – korjattu kirjoitusvirheitä muuttamatta asiasisältöä.