Tämä artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran LinkedInissä 14.5.2024.

“Koko urani olen tuota asiaa miettinyt ja juuri nyt ajattelen asiasta näin…”, aloitti legendaarinen koripallovalmentaja Henrik Dettmann vastauksensa, kun hänelle esitettiin kysymys: kumpi sinulle on tärkeämpi – yksilö vai joukkue? Dettmanin vastauksen jatko jäi mieleeni: ”Yksilö on aina tärkempi PAITSI silloin, kun yksilö itse luulee olevansa tärkeämpi kuin joukkue!” Tämä keväällä 2018 livenä kuulemani ajatus meni syvälle tajuntaani ja viritti minulle halun perehtyä Dettmannin ajatuksiin ja oppia niistä. Kerta toisensa jälkeen ne ovat tehneet minuun vaikutuksen.

Nyt sinulla on tällainen tilaisuus, kun tarkastelussani on Saska Saarikosken koostama kirja ”Dettmann ja johtamisen taito”, joka perustuu haastatteluihin ja keskusteluihin, joita kirjoittaja on Dettmannin kanssa käynyt.

Olen aiemmin vältellyt urheilujohtamisen nostamista esiin yleispätevänä esimerkkinä hyvästä johtamisesta. Välttely ei välttämättä ole ollut täysin aiheetonta. Urheilujohtaminen on pitkään ollut myös Dettmannin mukaan autoritaarista eli käskevää, komentelevaa ja kontrolloivaa. Niin hänkin käyttäytyi nuorena HMNKY:n valmentajana. Dettmann kuvaa karusti tilannetta, josta hänen oma muutoksensa alkoi: ”Valmentamisesta oli tullut minulle liikaa henkilökohtainen egoprojekti. Minä halusin voittaa ja menestyä. Pelaajat olivat minulle oman egoni välikappaleita. Olin kadottanut rakkauden koripalloon ja rakastunut menestykseen. Olin pahasti eksyksissä.”

Nöyryys ja omasta egosta irti päästäminen on johdattanut häntä yksilökeskeiseen valmennukseen, jonka avainsanat ovat ”kyseleminen”, ”kuunteleminen”, kannustaminen” ja ”kiittäminen”. ”Jossakin vaiheessa tein myös tietoisen päätöksen luottaa ihmisiin”, hän kertoo toisessa yhteydessä.

Kirja onkin pohjimmiltaan henkilökohtainen kasvutarina, jossa Dettmann kertoo varsin avoimesti oman ajattelunsa ja käyttäytymisensä kehittymisestä.  Samalla kirja kuvaa myös yleisemmin suomalaisen joukkueurheiluvalmennuksen kehitystä; samaa kehitystä on tapahtunut erityisesti jääkiekon puolella samalla aikajänteellä eli 1980-luvulta alkaen.

Jätän tarkoituksella pois kirjassa esitetyt koripallotapahtumia (sarjapelit, mestaruudet, Susijengin pelit ym) kuvaavat osuudet, koska ne ovat oikeastaan ”vain” tapahtumanäyttämö johtamistyöskentelylle ja koska monet koripallofanit ovat kirjan tästä näkökulmasta varmastikin jo lukeneet. Sen sijaan nostan esiin muutaman teeman ja esittelen teemoihin liittyviä ydinajatuksia.

Prioriteeteista

Voittaminen on tärkeää, mutta vielä tärkeämpää on pelata joukkueessa, jonka jokainen pelaaja rakastaa intohimoisesti koripalloa. Kolme prinsiippiä toiminnalle: (1) Pelaajat ovat mukana pelin takia (2) Tavoitteeksi ei aseteta mestaruutta vaan pelaajien ja pelin kehittäminen (3) Toiminnan tärkein asia on seuraavat treenit.

Valmentajan roolista

Kuunteleva johtaminen voi perustua vain johtajan vahvuuteen. Ellei valmentaja tiedä mitä hän haluaa, muiden kuunteleminen on varmin tapa saada laiva pois kurssiltaan. Johtamistyhjiö on ahdistava ja energiaa syövä olotila. Ihminen ei pelkää sitä, että häntä johdetaan. Hän pelkää sitä, että häntä ei kunnioiteta.

Motivoituneelle ihmiselle pitää vain näyttää suunta. Toisen ihmisen kunnioittaminen on sitä, ettei hyväksy häneltä vetelää tai keskinkertaista suoritusta, koska hänestä on enempään. Siten valmentaja vaatii pelaajalta, koska hän kunnioittaa ja arvostaa pelaajaa. Samoin huippupelaajat ovat huippupelaajia siksi, että he haluavat oppia uusia asioita eivätkä syödä valmentajia aamiaiseksi.

Valmentaja tukee, eikä koskaan nöyryytä pelaajaa tai murskaa pelaajan itseluottamusta. Joskus ihmisen kunnioittaminen tarkoittaa negatiivisen palautteen antamista. Se pitää annostella oikein ja sen pitää aina kohdistua vain suoritukseen, ei koskaan ihmiseen.

Valmentaja siirtää nuorille pelaajilla viisautta, jota on vanhoilta pelaajilta oppinut. Toisaala – koska peli kehittyy koko ajan, valmentaja on myös opiskelija koko elämänsä ajan.

Ei ole erikseen ihmis- ja asiajohtamista. Niiden erottaminen toisistaan on keinotekoista. On vain tilannejohtamista.

Konfliktitilanteessa vahvemman kuuluu tehdä aloite ja osoittaa tie ulos umpikujasta. Jos valmentaja kuvittelee, että periksi antaminen on heikkoutta, hän ei ole valmentaja eikä mikään.

Kokemuksen merkityksestä

Niin kauan kun ei ole kehittänyt itselleen omaa näkemystä, kannattaa etsiä viisain vanhoista mestareista, omaksua hänen näkemyksensä ja testata sitä käytännössä. Kun tietää, mikä vanhassa toimii ja mikä ei, on jo aika lähellä omaa näkemystä.

On ihan eri asia tehdä nälkäisistä pelaajista mestareita kuin yrittää saada pari mestaruutta jo voittaneista kavereista uusia kierroksia.

Harjoittelusta

Toisto on taidon äiti. Harjoituksissa opetellaan uusia asioita ja kehitetään taitoja. Jokainen epäonnistuminen vie kohti uuden taidon oppimista. Huonoja tapoja ei kannata harjoitella, koska ne oppii yhtä hyvin kuin hyvät tavat.

Muutos tapahtuu pienin askelin. Ensin yksi pieni asia, sitten toinen. Tarvitaan oikea suunta ja sata pientä asiaa. Kehitys tapahtuu yllättävin harppauksin, se ei tapahdu tasaisesti.

Harjoituksen pituutta ei kannata mitata kellolla. Se kestää sen ajan kun se kestää. Kun tekemisen intensiteetti alkaa pudota, harjoitus keskeytetään.

Rutiinien merkityksestä

Yhteiset ateriat ovat tärkeä osa joukkueen yhdessäoloa; muutenkin pienet jokapäiväiset yhdessäolon rutiinit ovat tärkempiä kuin saunaillat ja huskyajelut.

Strategiasta ja pelitavasta

Mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä varmempi olen siitä, että ihmiset ovat tärkeämpi kuin strategia. Pelaajat voivat voittaa ilman strategiaa, mutta strategia ei voita ilman pelaajia.

”Olen pyrkinyt hiomaan pelikäsitystäni yksinkertaisemmaksi ja karsimaan kaiken turhan pois. Samalla olen opetellut viestimään mahdollisimman selkeästi, sillä vähemmästä puheesta jää enemmän mieleen”.

Pelaajien pitää ensin oppia pelitavan perussäännöt sitten unohtaa ne – ja juuri se vie oman aikansa.

Toiminnasta ottelun aikana

Peli on kaoottinen järjestelmä, jota on melkein mahdoton hallita. Valmentaja voi korkeintaan elää hetkessä, reagoida tilanteisiin ja parhaassa tapauksessa ennakoida niitä.

Vaikeiden hetkien kultainen sääntö: keskity vahvuuksiisi. Hae kriisitilanteessa pieniä onnistumisia. Niistä rakentuvat suuret onnistumiset.

Joukkueen kokoamisesta

On olennaisen tärkeä hyödyntää häikäilemättömästi pelaajien erityisosaamista. Erilaisuus nostaa joukkueen tasoa ja pelaajilla on erilaisia rooleja. Heikkouksien poistamiseen keskittyminen tuottaa tasapaksuja pelaajia ja siten laskee joukkueen tasoa.

Koska kaikki ovat joukkueessa tasavertaisia, tähtien on kannettava roolinsa näyttämällä aina esimerkkiä. Runkopelaajat määrittävät joukkueen identiteetin. He painavat sata lasissa. Tukipelaajien läsnäoloa ei välttämättä huomaa, mutta heidän poissaolonsa huomaa sitäkin varmemmin. Joukkueen sisällä heidän tärkeytensä tunnetaan. Tiimipelaajat ovat niitä, jotka pääsevät kentälle vasta sitten jos joku muu loukkaantuu. Siitä huolimatta he haluavat ja jaksavat pitää yllä hyvää fiilistä: he ovat niin lahjakkaita, että kykenevät arvostamaan muiden lahjakkuutta!

Yhteenveto

Tämä on mainio kirja, jota voi lukea monin eri tavoin ja monien eri linssien läpi. Vuosikymmenten kokemuksen kautta hioutuneet ajatukset valmentamisesta ja johtamisesta vaikuttavat toimivilta. Moni ajatuksista on siirrettävissä työelämään ihan sellaisenaan: näkemys edellyttää kokemusta, kehittyminen edellyttää harjoitusta, johtajan on tiedettävä mitä haluaa jne. Toki erojakin on; on hankala mieltää mikä olisi esimerkiksi “harjoittelemisen” ja “pelaamisen” ero työelämässä.

Dettmannin huikea muutosmatka ja oppimispolku koskettivat myös. Lopputuleman voi kiteyttää Dettmannin itsensä esille nostamaan Esa Saarisen sitaattiin: “nuorempana halusin olla taivaalla loistava tähti, nyt haluan olla avaruus, jossa tähdet loistavat.” Siinä ajateltavaa meille kaikille omalla kehityspolullamme.

Kannattiko lukea (ties kuinka monetta kertaa): Kyllä. Tämä kirja ei lakkaa hämmästyttämästä vähäeleisellä syvällisyydellään.

Kenelle suosittelen: Niille, joiden mielestä urheiluvalmennuksesta ei voi oppia mitään.

Kenelle en suosittele:  Urheilun ja penkkiurheilun vieroksujille kirja voi olla epäkiinnostava.

_ _

Kesäkuussa sukelletaan todelliseen kulttiteokseen ja klassikoiden klassikkoon. Ai mihin? No sittenpä näette.